Elsan vieraana: Sylvi-Kyllikki Kilpi

Elsan vieraana

Sylvi-Kyllikki Kilpi

Isoäitini Elsa Säippä alkoi pitää vieraskirjaa vuoden 1931 lopulla Varkaudessa, jossa hän toimi lyhyen aikaa kieltenopettajana. Kaikki kymmenen nimeä, jotka kirjoitettiin kirjaan Varkaudessa, mahtuvat ensimmäiselle sivulle. Jokainen niistä voisi olla tarinan arvoinen, jos tietäisin nimensä kirjoittaneista enemmän, mutta yhdeksäs on se, josta pystyn kertomaan: Sylvi-Kyllikki Kilpi.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Sota 1918 livenä -sarjassa Sylvi-Kyllikki Sinervon päiväkirjamerkinnät edustivat työväenluokkaa ja sodan punaista osapuolta pääkaupungissa. Hän pääsi vallankumousoikeuden sihteeriksi, mikä oli merkittävä asia koko hänen perheensä toimeentulon kannalta, ja kantoi punaista nauhaa käsivarressaan, mikä puolestaan oli painolasti sodan päätyttyä. Sinervon perhe muutti silloin isän kotiseudulle Laihialle, ja Sylvi-Kyllikki, jonka ei "punikkina" ollut annettu palata Kallion yhteiskouluun, pääsi Vaasaan suorittamaan lukion loppuun. Sieltä hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1919, samaan aikaan kuin Elsa Oulusta, minkä jälkeen hän pyrki ja pääsi töihin työväen sanomalehtiin. Ensimmäinen paikka aukeni turkulaisesta Demokraatista. Sylvi-Kyllikki oli itsevarma kirjoittaja ja kunnostautui pakinoitsijana.

Turussa Sylvi-Kyllikki tapasi porvarillisen Turun Sanomien toimittajan Eino Kilven. He kihlautuivat, mutta poliittisen jakolinjan ylittävä pari ei herättänyt Turussa luottamusta kummallakaan puolella. Oli parempi vaihtaa maisemia. Porin ja Rauman kautta he päätyivät Tampereelle 1920. Siellä Eino pääsi töihin Kansan Lehteen; hän oli siirtymässä sosiaalidemokraattien riveihin. Pari meni naimisiin juhannusviikolla samana vuonna. Sylvi-Kyllikki, nyt sukunimeltään Kilpi, oli jonkin aikaa kotirouvana mutta koki sen "sangen yksitoikkoiseksi asiaksi". Ahdistusta helpotti, että syksyllä hänkin sai työtä Kansan Lehdestä. Harmikseen hänelle ei annettu poliittisen pakinoitsijan asemaa, sillä tamperelaislehdessä naiset kelpasivat lähinnä avustaviksi toimittajiksi, mutta hän vakiinnutti asemansa kirjallisuus- ja teatteriarvostelijana.

Kuten Sylvi-Kyllikki kirjoittaa, tuohon aikaan ei ollut aivan tavallista, että naimisissa oleva nainen opiskeli yliopistossa, puhumattakaan pienten lasten äiti. Hän oli synnyttänyt ensimmäisen lapsensa kesäkuussa 1922, mutta sovinnaisia asenteita uhmaten hän piti kiinni tavoitteestaan lähteä opiskelemaan Helsingin yliopistoon, jonka humanistisessa tiedekunnassa hän aloitti kirjallisuuden ja estetiikan opintonsa syksyllä 1923. Maaliskuussa 1924 hän synnytti toisen kerran, nyt kaksoset. Seuraavina vuosina vähävaraisuus ja perheen sairastelut haittasivat elämää ja opintoja, mutta Sylvi-Kyllikki, joka asui lapsineen enimmäkseen Helsingissä, opiskeli sinnikkäästi ja oli mukana perustamassa Akateemista Sosialistiseuraa 1925. Hän myös kirjoitti Ylioppilaslehteen, vaikka se oli tuolloin Akateemisen Karjala-Seuran dominoima, ja pääsi 1927 kesätoimittajaksi Suomen Sosialidemokraattiin.

Elsan isä K. J. Säippä ja Elsa aivan vasemmassa reunassa kasvot kameraan päin. Elsa on kirjoittanut kuvan taakse: "Seppeleitä sidotaan Alppilassa 30/V 27. Meikäläiset vasemmalla."

Tällä välin, valmistuttuaan ensin isänsä toiveen mukaisesti Kauppakorkeakoulusta, Elsa Säippä oli myös päässyt Helsingin yliopistoon opiskelemaan itselleen mieluisampia aineita, englantia ja saksaa, joista hän hankki toisen tutkintonsa. Tiedekunta oli siis sama kuin Sylvi-Kyllikin. Muistelmiensa toisessa osassa Sörnäisten tytön vaellusvuodet tämä kirjoittaa osallistumisestaan vuoden 1927 maisterivihkiäisiin (s. 173–175): 

En ennättänyt valmiiksi vuoden 1927 maisterivihkiäisiin kuten useimmat niistä, jotka olivat alkaneet opiskelunsa yhtaikaa. Ei olisi ollut siihen aikaan varojakaan niihin osallistumiseen. Mutta kohtalo oli minulle armollinen tässäkin asiassa. Olin kaikissa päivän juhlatilaisuuksissa mukana, osittain Suomen Sosialidemokraatin reportterina, osittain tri Nils af Ursinin¹ naisseuralaisena. Oli kulunut viisikymmentä vuotta siitä, kun hänet ultimuksena oli vihitty maisteriksi – miten kuvaavaa, että juuri hän, synnynäinen kavaljeeri, oli saanut tehtäväkseen puhua naisille. Oikeastaan Suomen ensimmäisen naismaisterin Miina Sillanpään piti esiintyä riemumaisterin seppeleen sitojana, mutta hän ei ennättänyt juosta kaikissa tilaisuuksissa eikä hänellä ollut samanlaista intoa niihin kuin minulla. Olin perin iloinen, että vanhojen maisterien juhlassa sain Ursinin kavaljeerikseni. Hän lisäsi omilla henkilökohtaisilla muistelmillaan juhlissa pidettyjen puheiden muutenkin vaikuttavaa tehoa.

Esteri Jakkula ja Elsa.

Liityin kavaljeerini kanssa pöytäseuraan, johon kuului eräs kieliä opiskeleva naismaisterien ryhmä. Keskeisin asema siinä oli Elsa Säipällä, joka rohkeni noina aikoina tunnustautua kansanvaltaiseksi, edistykselliseksi porvariksi ja arvostella ankarasti Akateemisen Karjala-Seuran henkeä. Siihen kuului myös kaksi tulevaa oppikoulun kielten opettajaa, Aino Tuomikoski² ja Ester Jakkula³. Edellinen oli avustanut minua aikaisemmin mainitsemani lordi Byronin parlamenttipuheen kääntämisessä. Elsa Säippä oli tilannut minulle edellisenä jouluna lahjaksi vapaamielisen kirjallisen julkaisun 'Die litterarische Welt', kun olin lahjoittanut hänelle joitakin arvostelemiani ja siten vapaakappaleina saamiani teoksia. Tuosta saksalaisesta lehdestä oli minulle paljon hyötyä. Ursin sopi seuraamme jo senkin vuoksi, että Ester Jakkulan seppeleensitojana oli tukevasti keski-iässä oleva torniolainen liikemies, Elsan isä⁴. Nuoremmalle kavaljeerille oli sattunut jokin este.

Useita kertoja opiskelijoitten tilaisuuksissa ja kerran tulevien oppikoulunopettajien neuvottelukokouksessa Elsa Säippä ystävineen osoitti selvästi myötämielisyyttä minua kohtaan, kun kiihkomielisten oikeistolaisten edustajat osoittivat mieltään. Samalla tuolirivillä istuneet poistuivat vierestäni ja kun Elsa huomasin salissa virnuiltavan ja kuiskailtavan ja minun hämmentyneenä katsovan ympärilleni, nousi hän ja tuli istumaan tyhjälle paikalle viereeni ja sai mukaansa pari nuorta naismaisteria. V. 1927 oli Kansallisteatterissa järjestetty jokin naisten juhla ja Hilja Riipisen⁵ tilaisuudessa pitämän puheen jälkeen tulivat Elsa Heporauta⁶ ja Elsa Säippä pahoittelemaan sen sävyä. Puheen sisältöä en muista, mutta en ole unohtanut kahden Elsan ystävällisyyttä tilaisuudessa.

Maisterit poistuvat promootion jälkeisestä jumalanpalveluksesta. Elsa nimitti tuomiokirkkoa edelleen Nikolainkirkoksi. Hän kirjoitti kuvan taakse: "Primus – Klingstedt, Ultima – Elsa Puuska, 31/V 27. Minä ylhäällä rappusilla!"

Kuva on laadultaan valitettavan heikko, mutta tämä on ainut Elsan albumeista löytyvä otos, jossa ehkä näkyy Sylvi-Kyllikki Kilpi (keskellä takana). Elsa itse on vasemmalla, varmastikin K. J. Säippä oikealla. Kuva on otettu promootiota seuranneena päivänä, 1.6.1927, jolloin seppeleensitojattarille ja -sitojille järjestettiin risteily.

Tämän jutun alussa mainitsemani vieraskirjamerkintä sijoittuu aikaan, jolloin Sylvi-Kyllikki asui vielä lastensa kanssa Tampereella, mutta hänen miehensä Eino Kilpi oli jo kansanedustaja ja juuri valittu Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajaksi. Kesällä 1932 loputkin perheestä muutti Helsinkiin, jossa Sylvi-Kyllikki ryhtyi muun muassa ohjaamaan Helsingin sosiaalidemokraattisten puolueosastojen nuorisokerhoja. Maaliskuussa 1932, Varkauden-vierailun aikaan, Elsa taasen oli menossa naimisiin Frans Keräsen kanssa, joka juuri noihin aikoihin siirtyi edistyspuolueen puoluesihteerin toimesta takaisin lehtityöhön, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajaksi Lahteen. Elsa muutti luonnollisesti myös sinne ja sai paikan kieltenopettajana Lahden Tyttölyseosta.

En tiedä, kuinka läheisiä tuttavia Elsa ja Sylvi-Kyllikki olivat tai tapasivatko he 1930–40-luvulla muutenkin kuin isoäitini kotona, mutta yhteys säilyi, ja on varmaa, että näillä teatterin ja kirjallisuuden ystävillä oli muitakin puheenaiheita kuin politiikka. Seuraavan kerran Sylvi-Kyllikin nimi on vieraskirjassa 6.1.1938, edelleen Lahdessa. Hän oli tuolloin sosiaalidemokraattien kansanedustaja. Tällä välin hän oli myös käynyt ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa ja pyrkinyt edistämään Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteita, joskin hänen epäluulonsa neuvostohallintoa kohtaan olivat alkaneet kasvaa. Kesällä 1938 hänen välinsä Neuvostoliiton lähetystöön katkesivat. Sylvi-Kyllikki on, mielenkiintoista kyllä, ensimmäinen lähisukuun kuulumaton nimi Elsan vieraskirjassa sen jälkeen, kun tämä oli synnyttänyt ainoan lapsensa, isäni. Synnytys, kuten myös aika sitä ennen ja sen jälkeen, oli ollut vaikea, eikä Elsan terveys ilmeisesti koskaan täysin palannut entiselleen. 37-vuotias ensisinnyttäjä ei tänä päivänä ole harvinaisuus, mutta 1930-luvulla se ei ollut tavanomaista.

"Kodin viikkoa pappien kanssa Lahdessa päättämässä ja iltaa lopuksi yhdessä opiskelutoverini kanssa viettämässä. 1.11.42. Sylvi-Kyllikki Kilpi." Viittauksen pappeihin on oltava ironinen, Sylvi-Kyllikki kun oli vannoutunut ateisti. Väestöliiton sivulla väitetään, että Kodin viikon viettäminen alkoi vuonna 1943, mutta aivan ilmeisesti se tapahtui jo vuotta aikaisemmin. Elsa on liimannut tähän kohtaan lehdestä leikatun kuvan vieraastaan.

Kolmannen kerran Sylvi-Kyllikin nimi esiintyy Elsan vieraskirjassa jatkosodan aikana 1.11.1942. Ajankohta on mielenkiintoinen. Sylvi-Kyllikki oli jo muutaman vuoden ajan profiloitunut auttamalla Saksasta ja sen miehittämistä maista Suomeen paenneita ihmisiä, enimmäkseen juutalaisia. Yksi näistä oli Bertolt Brecht, jonka luona Helsingissä hän usein vieraili mutta jonka doktrinaarisuus häntä myös turhautti. Vaikka Sylvi-Kyllikki oli hyväksynyt Suomen sotimisen Saksan rinnalla pienempänä pahana kuin Neuvostoliiton armoille jäämisen, säilytti hän vastenmielisyytensä natseja kohtaan. Loka-marraskuun vaihteen 1942 tapahtumista on ristiriitaista tietoa, mutta tiedetään, että vain kaksi päivää ennen Sylvi-Kyllikin käyntiä Lahdessa suomenjuutalaisten keskushahmo Abraham Stiller oli kääntynyt hänen puoleensa, kun oli levinnyt huhu, että Suomi oli sisäministeri Horellin ja Valpon päällikön Arno Anthonin päätöksellä luovuttamassa juutalaispakolaisia Saksalle. Sylvi-Kyllikki meni oitis puoluetoverinsa, ministeri Väinö Tannerin puheille, ja tämän onnistui pysäyttää laajempi hanke. Sotasensuurista huolimatta Helsingin Sanomat ja Eino Kilven päätoimittama Suomen Sosialidemokraatti tuomitsivat tällaiset suunnitelmat. Kaikesta huolimatta kahdeksan juutalaista luovutettiin Saksalle 6.11.1942.

Isoäidistäni Sylvi-Kyllikki toteaa vielä:

Kosketus Elsa Säippään jatkui vuosikausia hänen mentyään naimisiin päätoimittaja Frans Keräsen kanssa ja sitten erottuaan. Viimeiset muistot hänestä olivat kun kävin Ylitorniossa⁷, jonne hän oli vetäytynyt opettajaksi ja rakennutti itselleen omakotitaloa. Sotavuosien jälkeen oli puute rakennustarvikkeista, ja hän kertoi ylpeänä soutaneensa poikansa kanssa Tornionjoen yli Ruotsista monenlaista tavaraa taloaan varten. Hän seurasi vielä silloin innokkaasti politiikkaa ja uskoi Suomen onnelliseen tulevaisuuteen. Emme tavanneet enää, hän kuoli suhteellisen nuorena.

"13.4.49 kauttakulkumatkalla Rovaniemi – Tornio poikkesimme [epäselvä sana] syömään ja katselemaan uutta kotia." Yrjö Kilpi oli toinen Sylvi-Kyllikin 1924 syntyneistä kaksosista. Helga Minkkisestä en tiedä mitään.

Sylvi-Kyllikin mainitsema viimenen käynti Elsan luona on dokumentoitu vieraskirjaan 13.4.1949. Juuri valmistunutta taloa kutsuttiin Elsassiksi. Rakennustarvikkeiden nouto sitä varten soutuveneellä Ruotsin puolelta, tuttujen tullimiesten silmien alla, on ollut perhepiirin tiedossa. Elsa kuoli 55-vuotiaana 19.8.1956.

Sylvi-Kyllikki Kilpi julkaisi 1960-luvulla kolmiosaisen omaelämäkertansa. Minulla on sen toinen ja kolmas osa. Niiden ja Kalevi Kalemaan kirjoittaman elämäkerran pohjalta muodostuu kuva rohkeasta, temperamenttisesta ja määräilevästäkin henkilöstä, joka ei paljon välittänyt poliittisesta teoriasta, oikeaoppisuudesta tai protokollasta. Hänellä oli erityisen vaikea suhde siskoonsa, laitavasemmistolaiseen kulttuurivaikuttajaan ja kirjailijaan Elvi Sinervoon. Sylvi-Kyllikkiä ajoi kuitenkin voimakas oikeudenmukaisuuden taju ja halu ajaa suomalaisen työväestön asiaa. Erityisen läheisiä hänelle olivat työväen kulttuuriharrastusten edistäminen sekä koulutus- ja kasvatuskysymykset. Häntä pidettiin joskus jopa häirikkönä. Osin, ehkä suurelta osin, tämä menee sen piikkiin, että hän oli nainen. Miehelle voimakkaat näkemykset ja vahva esiintyminen olisi helpommin sallittu. Hän myös pyrki tehtäviin, jotka miespoliitikot halusivat omia itselleen, ja hänellä oli tapana ajautua oppositioon omassa puolueessaan ja eduskuntaryhmässään. Sosiaalidemokraattien oikea laita piti häntä radikaalina, vasen laita taasen porvarillisena.

Sylvi-Kyllikki Kilpi 1937
(kuva:Wikipedia)

Valtiollinen poliisi tarkkaili häntä ahkerasti, minkä hän hyvin tiedosti. Sylvi-Kyllikkiä koskevasta Valpon henkilömapista löytyy raportteja hänen esiintymisistään puhujana, toiminnastaan Espanjan sisällissodasta kärsivien lasten auttamiseksi, puhelinkeskusteluistaan ja muusta. Opimme muun muassa, että 9.12.1937 Kilven pariskunta istui asemaravintolassa toisen luokan puolella ja että joulukuussa 1943 "murteesta päätellen itävaltalainen" Grete Walder kiitti Sylvi-Kyllikkiä joululahjoista ja kutsui tämän kahville. Hänen luonnettaan kuvaa hyvin 5.5.1944 laadittu Valpon raportti:

Kotkassa 1.5.44 vappujuhlassa oli juhlapuhujana kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi. Ennen puheensa alkua oli hän k.o. tilaisuudessa olevalle osaston etsivälle antanut kaksoiskappaleen pidettävästä puheestaan lausuen: "Tehän olette valtiollisen poliisin miehiä", ojentaen samalla paperit ja jatkoi: "ettei väärin kirjoiteta, mitä hän on puhunut". Tämän tehtyään meni puhujakorokkeelle ja alkoi puheensa.

Sodan jälkeen Sylvi-Kyllikki siirtyi Sosialistiseen yhtenäisyyspuolueeseen ja SKDL:n eduskuntaryhmään ja toimi Suomi–Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajana. Kansanedustajana hän toimi vuoteen 1957 asti. Pitkän uran poliittisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tehnyt ja natsi-Saksaa paenneita rohkeasti auttanut Sörnäisten kasvatti kuoli Helsingissä 1987.

Epilogi

Kun isoenoni Paavo Säippä, joka Elsan kuoltua oli muutaman vuoden ajan isäni virallinen huoltaja, kävi meillä 1960-luvulla, hän poimi vanhempieni hyllystä Sylvi-Kyllikki Kilven omaelämäkerran osat. Samat kappaleet, jotka nyt ovat hallussani. Hän lueskeli oikein kiinnostuneena edesmenneen isosiskonsa tuttavapiiriin kuuluneen vasemmistovaikuttajan kirjoja. Varmasti Paavo Säippä oli tämän joskus tavannut, ja hän epäilemättä tiesi, mitä Sylvi-Kyllikki oli tehnyt 1930-luvun lopulla ja sodan aikana, mutta hän ei löytänyt noista kirjoista omaa nimeään. Tuskin hän sitä odottikaan löytävänsä.

Valpon Sylvi-Kyllikki Kilpi -kansiossa ei muuten ole käytännössä mitään sisältöä vuosilta 1939–41. Kalemaa arvelee, että aineistoa oli poistettu. Poistettu tai ei, ennen tuota jaksoa ja sen jälkeen seuraaminen oli tiivistä. Tämä on hauska sattuma, sillä Paavo Säippä oli Valtiollisen poliisin päällikkönä vuodesta 1938 helmikuuhun 1941, jolloin hänet savustettiin ulos saksalaissuuntauksen voimistuessa.

*

Alaviitteet

1. Nils af Ursin oli yksi Suomen Sosialidemokraattisen puoleen perustajista.

2. Sylvi-Kyllikki Kilpi puhuu Aino Tuomikoskesta, mutta veikkaan, että kyseessä on virhe. Todennäköisesti pöytäseuraan kuului Aune Tuomikoski, vuonna 1899 syntynyt ja juuri 1927 filosofian maisterin tutkinnon suorittanut myöhempi leksikografi.

3. Anna-Esteri Jakkula oli Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan sihteerinä päätellen Urho Kekkosen Ylioppilaslehdessä 1929 julkaisemasta kirjoituksesta, jossa monen muun ohella mainitaan myös Elsa Säipän veljet Paavo ja Lauri. Myöhemmin "Essu" Jakkula oli isäni opettaja Torniossa.

4. Elsan isä, tukkukauppias Kaarlo J. Säippä, vietti 50-vuotispäiviään myöhemmin samana vuonna.

5. Hilja Riipinen oli tuleva Lapuan liikkeen kannattaja, kokoomuksen ja myöhemmin IKL:n oikean laidan kansanedustaja sekä avoin Hitlerin ja Mussolinin ihailija. 1930-luvulla eduskunnan valiokunnissa Riipinen ja Sylvi-Kyllikki Kilpi kävivät monta kiivasta väittelyä.

6. Kirjailija Elsa Heporaudan ja Sylvi-Kyllikki Kilven yhteydenpito oli tiivistä 1930-luvun alkupuolella, mutta ystävyys alkoi rakoilla vuosikymmenen puolivälissä.

7. Sylvi-Kyllikki Kilpi käyttää sisäpaikallissijaa "Ylitorniossa". Oikea muoto olisi "Ylitorniolla".

Lähteitä

Kalemaa, Kalevi: Sylvi-Kyllikki Kilpi, Sörnäisten tyttö. 1992.

Kilpi, Sylvi-Kyllikki: Sörnäisten tytön vaellusvuodet. 1965.

Kilpi, Sylvi-Kyllikki: Sörnäisten tyttö politiikan pyörteissä. 1966.

Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. 2008.

Smolar, Roni: Setä Stiller – Valpon ja Gestapon välissä. 2003.

Valtiollisen poliisin Sylvi-Kyllikki Kilpeä koskeva aineisto, Kansallisarkisto