Frans Keräsen muistelmista
Heinä-elokuu 1917
Maamme sisäinen tilanne ja poliittinen asemamme uloskin päin heinä-elokuun vaihteessa 1917 uhkaavasti kärjistyi. Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat vallankumouksen jälkeen lopullisesti järjestämättä. Eduskunta hyväksyi ns. valtalain, jolla korkein valta otettiin eduskunnalle, ja maa julistettiin Venäjästä riippumattomaksi ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita lukuunottamatta. Vaikka laki merkitsi vain rajoitettua itsenäistymistä maallemme, piti A. F. Kerenskin johtama Venäjän väliaikainen hallitus sitä maansa oikeuksien loukkauksena ja 31.7. sotaväen avulla hajoitti Suomen eduskunnan. Eduskuntataloon pääsemästä estyneet kansanedustajat, suurin osa sosialistisista edustajista, kokoontui Säätytalolle yksityiseen istuntoon, jossa puhemies Manner ilmoitti jättäneensä kenraalikuvernöörille vastalauseensa tapahtumien johdosta. Edustajat hyväksyivät 44 äänellä 37:ää vastaan edustaja Matti Airolan ehdotuksen, että istunto oli katsottava eduskunnan täysistunnoksi ja sen jälkeen hänen ehdotuksensa, että puhemies kutsuisi eduskunnan koolle milloin siihen aihetta on.
Tämä ristiriita Venäjän väliaikaisen hallituksen ja Suomen valtiollisten elinten välillä osoitti, että venäläiset halusivat jatkuvasti sekaantua Suomen sisäisiin asioihin ja estää maamme itsenäisyyden toteuttamisen. Puhumattakaan mustasotnialaisista myös lokakuulaiset, kadetit, sosiaalivallankumoukselliset ja sosiaalidemokraatit (menshevikit) vastustivat täydellisen suvereenisuuden myöntämistä maallemme. Näiden mielestä oli tämä kysymys ratkaistava vasta koolle kutsuttavassa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa. Bolshevikit selittivät sen sijaan olavansa valmiit suomaan Suomelle heti ja varauksetta valtiollisen vapauden – heidän auliutensa asiassa perustui tiettävästi ainakin yhtä paljon taktiikkaan kuin kansojen itsemääräysoikeusperiaatteeseen.
Eduskunnan hajottamisen jälkeen tärkeimpiä poliittisia tapahtumia maassamme olivat Oskari Tokoin eroaminen senaatin puheenjohtajan toimesta ja professori E. N. Setälän nimittäminen sijalle 17.8. sekä duuman jäsenen Nikolai Nekrasovin määrääminen Suomen viimeiseksi kenraalikuvernööriksi 17.9. M. A. Stahovitshin tilalle.
Julkaisin 13.8. blogipäivityksen, jonka käsittelemät asiat olivat kronologisesti osin tämänkertaisia myöhempiä, mutta muistelmissa järjestys on julkaisujärjestykseni mukainen. Ne ovat keskeneräiset, julkaisemattomat ja samalla toimittamattomat.
Muistelmissa käytetty termi mustasotnialaiset viittaa äärikansalliseen ja juutalaisvastaiseen Mustat sotniat -järjestöön. Kadetit puolestaan olivat liberaalejakin tavoitteita ajanut Perustuslaillisdemokraattinen puolue, jolla oli ministerinpaikkoja väliaikaisessa hallituksessa. Lokakuulaiset eli oktobristit olivat kadetteja poliittisesti lähellä olleita monarkisteja. Kaikki nämä järjestöt lakkautettiin viimeistään vuoden 1917 lopulla.
Maamme sisäinen tilanne ja poliittinen asemamme uloskin päin heinä-elokuun vaihteessa 1917 uhkaavasti kärjistyi. Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat vallankumouksen jälkeen lopullisesti järjestämättä. Eduskunta hyväksyi ns. valtalain, jolla korkein valta otettiin eduskunnalle, ja maa julistettiin Venäjästä riippumattomaksi ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita lukuunottamatta. Vaikka laki merkitsi vain rajoitettua itsenäistymistä maallemme, piti A. F. Kerenskin johtama Venäjän väliaikainen hallitus sitä maansa oikeuksien loukkauksena ja 31.7. sotaväen avulla hajoitti Suomen eduskunnan. Eduskuntataloon pääsemästä estyneet kansanedustajat, suurin osa sosialistisista edustajista, kokoontui Säätytalolle yksityiseen istuntoon, jossa puhemies Manner ilmoitti jättäneensä kenraalikuvernöörille vastalauseensa tapahtumien johdosta. Edustajat hyväksyivät 44 äänellä 37:ää vastaan edustaja Matti Airolan ehdotuksen, että istunto oli katsottava eduskunnan täysistunnoksi ja sen jälkeen hänen ehdotuksensa, että puhemies kutsuisi eduskunnan koolle milloin siihen aihetta on.
Tämä ristiriita Venäjän väliaikaisen hallituksen ja Suomen valtiollisten elinten välillä osoitti, että venäläiset halusivat jatkuvasti sekaantua Suomen sisäisiin asioihin ja estää maamme itsenäisyyden toteuttamisen. Puhumattakaan mustasotnialaisista myös lokakuulaiset, kadetit, sosiaalivallankumoukselliset ja sosiaalidemokraatit (menshevikit) vastustivat täydellisen suvereenisuuden myöntämistä maallemme. Näiden mielestä oli tämä kysymys ratkaistava vasta koolle kutsuttavassa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa. Bolshevikit selittivät sen sijaan olavansa valmiit suomaan Suomelle heti ja varauksetta valtiollisen vapauden – heidän auliutensa asiassa perustui tiettävästi ainakin yhtä paljon taktiikkaan kuin kansojen itsemääräysoikeusperiaatteeseen.
Eduskunnan hajottamisen jälkeen tärkeimpiä poliittisia tapahtumia maassamme olivat Oskari Tokoin eroaminen senaatin puheenjohtajan toimesta ja professori E. N. Setälän nimittäminen sijalle 17.8. sekä duuman jäsenen Nikolai Nekrasovin määrääminen Suomen viimeiseksi kenraalikuvernööriksi 17.9. M. A. Stahovitshin tilalle.
____________
 |
| Etelä-Saimaa 17.8.1917 Kansalliskirjaston digitoidut aineistot |
Muistelmissa käytetty termi mustasotnialaiset viittaa äärikansalliseen ja juutalaisvastaiseen Mustat sotniat -järjestöön. Kadetit puolestaan olivat liberaalejakin tavoitteita ajanut Perustuslaillisdemokraattinen puolue, jolla oli ministerinpaikkoja väliaikaisessa hallituksessa. Lokakuulaiset eli oktobristit olivat kadetteja poliittisesti lähellä olleita monarkisteja. Kaikki nämä järjestöt lakkautettiin viimeistään vuoden 1917 lopulla.
Kommentit
Lähetä kommentti