Frans Keräsen muistelmista
F. Keränen jatkoi maalis-huhtikuussa 1918 Mikkelin Sanomissa poliittisten asetelmien ja etenkin Suomen sosiaalidemokraattien tilan käsittelyä. Osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin myös Vaasassa ilmestyneessä Valkoisessa Suomessa.
Sekä Valkoisessa Suomessa että Mikkelin Sanomissa pohdiskelin kysymystä, millainen sisäpoliitttinen pesänselvitys maassamme tulee sodan jälkeen olemaan. Sanoimme sen riippuvan työväestön järkevimmistä ja maltillisimmista aineksista. "Jos nämäkin ainekset seuraavat edelleen kelvottomien johtajiensa politiikkaa, saarnaten sokeata luokka- ja veljesvihaa sekä tavoitellen vähemmistön diktatuuria, niin silloin kohtaa maamme työväenliikettä auttamaton taantumus. Mutta jos kunniallisin ja rehellisin työväestö ennakkoluulottomasti karistaa hartioiltaan luokka- ja veljesvihan kirot, ryhtyy asteittaiseen uudistustyöhön ja luopuu tähänastisten johtajiensa edesvastuuttomasta politiikasta, niin voi työväenliikkeemme kohtota nykyisestä alennustilastaan."
Samaa ajatusta, kysymystä maltillisen sosialistisen puolueen syntymisestä ja puolueryhmityksemme uudistamisesta yleensä käsittelin Mikkelin Sanomain pääkirjoituksessa huhtikuun 19. pnä. Niihin aikoihin oli eräissä eduskunta- ja hallituspiireissä herännyt sellainen mielipide, että heti vapaussodan päätyttyä olisi toimitettava uudet eduskuntavaalit. Asetuin tätä ehdotusta varauksitta kannattamaan: "Kansanvallan periaatteiden mukaista on, että kansa ratkaisevien ja käänteentekevien tapahtumien jälkeen saa määrätä kantansa esillä oleviin kysymyksiin nähden." Tämän jälkeen jatkoin:
"Niinkuin yleisesti tunnettua, on nykyinen puoluejako (vuoden 1917 joulukuulle asti vallinnut), joka äskeisinä sortovuosina muodostui pääasiallisesti perustuslakitaistelun merkeissä, monessa suhteessa jo vanhentunut ja luonnoton. Sen mukaan lukeutuu suuri joukko kansalaisia, jotka isänmaamme elinkysymyksissä omaavat pääasiallisesti samanlaiset mielipiteet, eri puolueisiin ja joutuvat he tällöin taistelemaan toisiansa vastaan. Tämän vuoksi olisi saatava aikaan uusi puolueryhmitys lähinnä yhteiskunnallisten ja kulttuurikysymysten pohjalta. Ennen kaikkea olisi tärkeätä saada muodostetuksi voimakas kansanvaltainen ja edistysmielinen porvarillinen vasemmistopuolue, joka ennakkoluulottomasti ryhtyisi yhteistoimintaan sen maltillisen ja järkevän sosialistisen oikeistopuolueen kanssa, joka varmaankin syntyy ja jonka hartaasti toivomme muodostuvan nykyisen siltasaarelais-sosialidemokratian raunioille. Näin saataisiin eri kansankerrokset, myöskin työväestön tasapuolisimmat ja asteittaisia uudistuksia harrastavat ainekset, vedetyiksi tulokselliseen ja hedelmälliseen yhteistyöhön. Samalla olisi porvarillisen vasemmiston ryhmittyminen ja yhteistoiminta sosialistisen oikeiston kanssa takeena siitä, etteivät taantumukselliset virtaukset pääse enää maassamme vaikutusvaltaan."
Edellä silloin esittämäni kaavailut uudesta puolueryhmityksestä toteutuivat vasta saman vuoden joulukuun 8. ja 9. pnä, jolloin perustettiin Kansallinen Edistyspuolue ja Kansallinen Kokoomuspuolue siihenastisten nuor- ja vanhasuomalaisten puolueiden sekä kansanpuolueen tilalle. Vapaussodan jälkeen syntyi myös sosiaalidemokraattinen puolue uuden johtajiston alaisena ja entisen puoluejohdon menettelytapoja tarkistaneena. Tasavaltamme ensimmäisinä vuosina saatiinkin aikaan porvarillisten keskustapuolueiden, edistyspuolueen ja maalaisliiton, sekä sosiaalidemokraattisen puoleen kesken sentapaista yhteistoimintaa kuin Mikkelin Sanomien kirjoituksissa olin hahmotellut.
Frans Keränen ei huhtikuussa 1918 aavistanut, että se sodan päättymistä seuraava pesänselvitys, jonka historiankirjoitus parhaiten tulisi muistamaan, ei olisi sosiaalidemokraattien uudistuminen vaan punavankien kohtalo. Poliittisen kehityksen ennakointi ja käytetyt termit – porvarillinen vasemmistopuolue ja sosialistinen oikeistopuolue – ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia. Keränen kertaa muistelmissaan myös kansalaissodan rintamatapahtumia, jotka huhtikuun alussa olivat jo selvästi kääntyneet valkoisten eduksi. Poimin tähän vain yhden kohdan.
Venäläisten varuskuntien aseistariisumisen jälkeen ja puolentoista alkukuukauden aikana valkoisten joukkojen, jotka koostuivat pääasiassa suojeluskuntalaisista ja koulujen yläluokkalaisista, täytyi tyytyä tojuntataisteluihin. Yleishyökkäyksiin saattoivat nämä ryhtyä vasta voimien vahvistuttua. Jääkärien pääjoukon saapuminen Saksasta Vaasaan helmikuun 25. pnä merkitsi ratkaisevaa käännettä laillisen hallituksen joukkojen eduksi. Nämä joukot saivat jääkäreistä johto- ja koulutustehtäviin pätevää upseeriaineista ja heidän mukanaan myös aseistusta. Merkittävä toimenpide oli niin ikään hallituksen julistus helmikuun 18. p:ltä vuoden 1878 asevelvollisuuslain voimaansaattamiseksi. Näin saatiin vapaaehtoisten lisäksi tarvittava sotilasaines. Uusille asevelvollisille järjestettiin mm. Mikkelissä esitelmä- ja valistustilaisuuksia, joissa puhuivat rovasti J. W. Wallinheimo, kansakoulujen tarkastaja Jaakko Laurila, lehtori Antti Valve ja tämän kirjoittaja. Vapaaehtoisia upseereja ja miehistöä tuli lisäksi Ruotsista.
Uusille asevelvollisille esitelmöineistä henkilöistä löytyy helposti jonkin verran tietoja nettilähteistä. Rovasti Juho Wallinheimo toimi Mikkelin kaupunkiseurakunnan ensimmäisenä kirkkoherrana 1909–1918. Antti Valve puolestaan oli tuohon aikaan varsinaisesti vielä Mikkelin tyttökoulun opettaja, mutta hänestä tuli vuosiksi 1921–23 Mikkelin Sanomien päätoimittaja. Kuitenkin jo kevättalven 1918 aikana hänen kirjoituksiaan julkaistiin usein kyseisessä lehdessä. Kuriositeetti: nettilähteiden mukaan sekä Wallinheimon että Valveen sukunimi oli vuoteen 1906 asti ollut Wallin.
Alla on linkkejä Frans Keräsen 13.3.–19.4.1918 kirjoittamiin lehtiartikkeleihin, joista suuri osa julkaistiin pääkirjoituksena. Lista ei välttämättä ole tyhjentävä. Kiinnostavimpiin kuuluu mielestäni kirjoitus otsikolla Saksan apu. Syntyy vaikutelma, että Mikkelin Sanomat on katsonut aiheelliseksi selittää lukijoillensa, miksi Saksan puoleen kääntyminen oli Suomelle niin luonnollinen valinta, ettei sitä oikeastaan tarvitse selittää.
Valkoinen Suomi
Samaa ajatusta, kysymystä maltillisen sosialistisen puolueen syntymisestä ja puolueryhmityksemme uudistamisesta yleensä käsittelin Mikkelin Sanomain pääkirjoituksessa huhtikuun 19. pnä. Niihin aikoihin oli eräissä eduskunta- ja hallituspiireissä herännyt sellainen mielipide, että heti vapaussodan päätyttyä olisi toimitettava uudet eduskuntavaalit. Asetuin tätä ehdotusta varauksitta kannattamaan: "Kansanvallan periaatteiden mukaista on, että kansa ratkaisevien ja käänteentekevien tapahtumien jälkeen saa määrätä kantansa esillä oleviin kysymyksiin nähden." Tämän jälkeen jatkoin:
"Niinkuin yleisesti tunnettua, on nykyinen puoluejako (vuoden 1917 joulukuulle asti vallinnut), joka äskeisinä sortovuosina muodostui pääasiallisesti perustuslakitaistelun merkeissä, monessa suhteessa jo vanhentunut ja luonnoton. Sen mukaan lukeutuu suuri joukko kansalaisia, jotka isänmaamme elinkysymyksissä omaavat pääasiallisesti samanlaiset mielipiteet, eri puolueisiin ja joutuvat he tällöin taistelemaan toisiansa vastaan. Tämän vuoksi olisi saatava aikaan uusi puolueryhmitys lähinnä yhteiskunnallisten ja kulttuurikysymysten pohjalta. Ennen kaikkea olisi tärkeätä saada muodostetuksi voimakas kansanvaltainen ja edistysmielinen porvarillinen vasemmistopuolue, joka ennakkoluulottomasti ryhtyisi yhteistoimintaan sen maltillisen ja järkevän sosialistisen oikeistopuolueen kanssa, joka varmaankin syntyy ja jonka hartaasti toivomme muodostuvan nykyisen siltasaarelais-sosialidemokratian raunioille. Näin saataisiin eri kansankerrokset, myöskin työväestön tasapuolisimmat ja asteittaisia uudistuksia harrastavat ainekset, vedetyiksi tulokselliseen ja hedelmälliseen yhteistyöhön. Samalla olisi porvarillisen vasemmiston ryhmittyminen ja yhteistoiminta sosialistisen oikeiston kanssa takeena siitä, etteivät taantumukselliset virtaukset pääse enää maassamme vaikutusvaltaan."
Edellä silloin esittämäni kaavailut uudesta puolueryhmityksestä toteutuivat vasta saman vuoden joulukuun 8. ja 9. pnä, jolloin perustettiin Kansallinen Edistyspuolue ja Kansallinen Kokoomuspuolue siihenastisten nuor- ja vanhasuomalaisten puolueiden sekä kansanpuolueen tilalle. Vapaussodan jälkeen syntyi myös sosiaalidemokraattinen puolue uuden johtajiston alaisena ja entisen puoluejohdon menettelytapoja tarkistaneena. Tasavaltamme ensimmäisinä vuosina saatiinkin aikaan porvarillisten keskustapuolueiden, edistyspuolueen ja maalaisliiton, sekä sosiaalidemokraattisen puoleen kesken sentapaista yhteistoimintaa kuin Mikkelin Sanomien kirjoituksissa olin hahmotellut.
____
Frans Keränen ei huhtikuussa 1918 aavistanut, että se sodan päättymistä seuraava pesänselvitys, jonka historiankirjoitus parhaiten tulisi muistamaan, ei olisi sosiaalidemokraattien uudistuminen vaan punavankien kohtalo. Poliittisen kehityksen ennakointi ja käytetyt termit – porvarillinen vasemmistopuolue ja sosialistinen oikeistopuolue – ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia. Keränen kertaa muistelmissaan myös kansalaissodan rintamatapahtumia, jotka huhtikuun alussa olivat jo selvästi kääntyneet valkoisten eduksi. Poimin tähän vain yhden kohdan.
Venäläisten varuskuntien aseistariisumisen jälkeen ja puolentoista alkukuukauden aikana valkoisten joukkojen, jotka koostuivat pääasiassa suojeluskuntalaisista ja koulujen yläluokkalaisista, täytyi tyytyä tojuntataisteluihin. Yleishyökkäyksiin saattoivat nämä ryhtyä vasta voimien vahvistuttua. Jääkärien pääjoukon saapuminen Saksasta Vaasaan helmikuun 25. pnä merkitsi ratkaisevaa käännettä laillisen hallituksen joukkojen eduksi. Nämä joukot saivat jääkäreistä johto- ja koulutustehtäviin pätevää upseeriaineista ja heidän mukanaan myös aseistusta. Merkittävä toimenpide oli niin ikään hallituksen julistus helmikuun 18. p:ltä vuoden 1878 asevelvollisuuslain voimaansaattamiseksi. Näin saatiin vapaaehtoisten lisäksi tarvittava sotilasaines. Uusille asevelvollisille järjestettiin mm. Mikkelissä esitelmä- ja valistustilaisuuksia, joissa puhuivat rovasti J. W. Wallinheimo, kansakoulujen tarkastaja Jaakko Laurila, lehtori Antti Valve ja tämän kirjoittaja. Vapaaehtoisia upseereja ja miehistöä tuli lisäksi Ruotsista.
____
Uusille asevelvollisille esitelmöineistä henkilöistä löytyy helposti jonkin verran tietoja nettilähteistä. Rovasti Juho Wallinheimo toimi Mikkelin kaupunkiseurakunnan ensimmäisenä kirkkoherrana 1909–1918. Antti Valve puolestaan oli tuohon aikaan varsinaisesti vielä Mikkelin tyttökoulun opettaja, mutta hänestä tuli vuosiksi 1921–23 Mikkelin Sanomien päätoimittaja. Kuitenkin jo kevättalven 1918 aikana hänen kirjoituksiaan julkaistiin usein kyseisessä lehdessä. Kuriositeetti: nettilähteiden mukaan sekä Wallinheimon että Valveen sukunimi oli vuoteen 1906 asti ollut Wallin.
Alla on linkkejä Frans Keräsen 13.3.–19.4.1918 kirjoittamiin lehtiartikkeleihin, joista suuri osa julkaistiin pääkirjoituksena. Lista ei välttämättä ole tyhjentävä. Kiinnostavimpiin kuuluu mielestäni kirjoitus otsikolla Saksan apu. Syntyy vaikutelma, että Mikkelin Sanomat on katsonut aiheelliseksi selittää lukijoillensa, miksi Saksan puoleen kääntyminen oli Suomelle niin luonnollinen valinta, ettei sitä oikeastaan tarvitse selittää.
Mikkelin Sanomat
Kumous vaiko edistys? III 25.3. (Osat I ja II olivat ilmestyneet 4. ja 11.3.)
Pääsiäisenä 30.3.
Kumous vaiko edistys? IV 30.3.
Huhujen johdosta 5.4.
Saksan apu 10.4.
Valkoinen Suomi
Taistelumme tarkoitus 21.3.
Kumous vaiko kehitys? 28.3.
*
Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.
Kommentit
Lähetä kommentti