Karjalan Aamulehteen – muistelmat päättyvät

Frans Keräsen muistelmista

Etelä-Saimaasta lähdettyään F. Keränen siirtyi Karjalan Aamulehteen, jossa hän oli toimitussihteerinä 1918–1921. Hän siirtyi tämän viipurilaislehden palvelukseen ilmeisesti elokuun 1918 aikana, mutta tarkkaa päivämäärää en tiedä. Ensimmäinen hänen nimimerkillään varustettu kirjoitus, jonka olen Karjalan Aamulehdestä löytänyt, on syyskuun neljännen päivän pääkirjoitus. Ei ole mitenkään yllättävää, että siinä käsitellään puoluekentän muutosta valtiomuotokysymyksen valossa.

Keränen otsikoi muistelmiensa tästä vaiheesta alkaneen kolmososan Sanomalehti- ja järjestömiehenä itsenäisessä Suomessa, Karjalan Aamulehdessä Viipurissa. Hän ehti kuitenkin kirjoittaa siitä vain alun, jonka julkaisen tässä.

Heinäkuussa 1918 tarjouduin fil. kand. (myöh. kouluneuvos) Arvo Inkilän johtaman ja pääasiassa omistamankin Karjalan Aamulehden palvelukseen. Olin tavannut hänet Suomen Nuorison Liiton asioissa v. 1912 ja Etelä-Karjalan Nuorisoseuran kokouksissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän perusti v. 1913 nuorsuomalaisen Karjalan Lehden, jonka nimi muutettiin myöhemmin Karjalan Aamulehdeksi. Näiden kummankin päätoimittajana oli maisteri Inkilä. Ensiksi mainitun nimisenäkin lehti ilmestyi kolmipäiväisenä vielä vapaussodan jälkeen, kun Karjalan Aamulehti taas oli kuusipäiväinen.

Viipurissa oli tosin jo vuosina 1885–1901 ilmestynyt nuorsuomalaishenkinen lehti Viipurin Sanomat sekä, kun Bobrikov oli tämän lakkauttanut, vuodesta 1904 saakka sanomalehti Karjala, joka melkein perustamisestaan asti julistautui nuorsuomalais-perustuslaillisten äänenkannattajaksi. Tämä edusti nuorsuomalaisten lehtien joukossa varsinkin toisen sortokauden kuluessa ns. pääskysuuntaa, joka oikeustaistelussamme omaksui mahdollisimman jyrkän passiivisen vastarinnan kannan, mutta maamme sisäisissä uudistuskysymyksissä oli yleensä vanhoillisempi kuin ns. varpussuunnan nuorsuomalaiset. Viimeksi mainittuja ei Karjalan nimenomaan reformikysymyksissä vanhoillisuuteen kallistuva kanta täysin tyydyttänyt, jonka vuoksi he ryhmittyivät v. 1913 perustetun nuorsuomalaisen sanomalehden Karjalan Aamulehden ympärille.

Karjalan Aamulehti oli, kuten sanottu, kuusipäiväinen ja se ilmestyi 6-, 8- tai 12-sivuisena, joskus suurempanakin, sekä 6-palstaisena. Lehti oli aikanaan sisältörikkaimpia ja myös teknillisesti parhaiten toimitettuja päivälehtiä maassamme. Tietysti näin kookkaassa maakuntalehdessä tarvittiin runsaasti toimittajiakin. Heitä oli enimmillään yli kymmenen henkilöä ja lisäksi useita vakinaisia avustajia. Paitsi päätoimittaja Inkilää olivat vuosina 1918–21 varsinaisina toimittajina ylioppilaat Otto Koskinen, Mikko Mäkinen, Mandi Pelli, Niilo Pärnänen, Eero Viitanen ja Akseli Ylikangas. Näiden ohella olivat kirjallisuus- ja taideasioiden hoitajina runoilija Aaro Hellaakoski, kirjailija Lauri Sauramo (Soini), säveltäjä Lauri Ikonen musiikkiarvostelijana ja inkeriläinen opettaja-toimittaja Aapo Vesikko pakinoitsijana ym. toimitustehtävissä. Viimeksi mainittu toimitti maailmansodan aikana Pietarissa sosiaalidemokraattista (mensheviki) Neva-lehteä, joka painettiin Etelä-Saimaan kirjapainossa Lappeenrannassa. Hän oli osallistunut Viron vapaussotaan, ja kun tämä sota päättyi vuonna 1919, kirjoitti Vesikko minulle ja pyysi tiedustelemaan hänelle toimittajan paikkaa. Puhuin asiasta maisteri Inkilälle, ja hän sanoi, että Vesikolle voidaan järjestää työpaikka toistaiseksi Karjalan Aamulehden toimituksessa. Minun oli mieluista toivottaa hänet tervetulleeksi lehteemme. Onnettomuudekseen hänelle oli kuitenkin tullut koti-ikävä, ja hän palasi v. 1922 Pietariin, jossa hänellä oli ainakin vaimo. En ole hänestä kuullut sen koommin muuta kuin huhuja, että hänet olisi tuomittu ja karkoitettu Solevetskin pahamaineiselle pakkotyöleirille. Vesikko oli ihmisenä ja työtoverina hyvin miellyttävä sekä sanomalehtimiehenä, erityisesti pakinoitsijana, merkittävän lahjakas.

Päätoimittaja Inkilä oli jo koulupoikana ja opiskelevana ylioppilaana, jolloin hän osallistui nuorsuomalaisten nuorten ja vapaamielisten ylioppilaiden toimintaan, omaksunut liberaalisen, kansanvaltaisen maailmankatsomuksen. Siihen yhtyi hänessä voimakas kansanvalistus- ja vapaan sivistystyön harrastus, joka ulottui erityisen lämpimänä myös työväestön valistusrientoihin. Vapaamielinen ja humaaninen, jopa radikaalinen katsomus ja ennakkoluulottomuus leimasi hänen kannanottojaan päivän poliittisissa kysymyksissä. Erityistä kuuluisuutta saavuttivat maisteri Inkilän lyhyehköt nurkkapakinat "Tien ohesta", joita hän julkaisi Killi-nimimerkillä ja joissa käsitteli silloin – vuosina 1918–21 – arkaluontoista armahduskysymystä. Näitä kirjoituksia seurattiin suurella mielenkiinnolla ja mielihyvällä, mutta ne herättivät toisaalta Karjalan Aamulehden kannattajienkin keskuudessa arvostelua ja vastustusta. Kapina-ajan synkät tapahtumat olivat vielä siksi tuoreina ihmisten muistoissa, ettei sovinnollista mielialaa ollut vielä kaikilla tahoilla riittävästi.

Keränen antaa muistelmaotteen alussa Arvo Inkilän oppiarvoksi filosofian kandidaatti mutta tituleeraa tätä sen jälkeen kolmesti maisteriksi. Ensin mainittu on oikein. Inkilä oli myöhemmin Kansallisen edistyspuolueen kansanedustajana.

Niilo Pärnänen, joka mainitaan muistelmissa Karjalan Aamulehden toimittajana, aloitti pian uransa seikkailuromaanien kirjoittajana. Hänet tunnettiin kirjailijanimellä Olli Karila. Myös Eero Viitanen saattoi olla kirjailija, Wikipediassa mainittu Eero Vihtori Viitanen. Hellaakosken identiteetistä ei ole epäselvyyttä, kuten ei myöskään Lauri Sauramon eli Soinin tai melko unohdetun säveltäjä Lauri Ikosen.

Frans Keränen muistelee useiden virkkeiden verran inkeriläistä Aapo Vesikkoa. Ikävä kyllä en ole löytänyt hänestä juuri mitään tietoa, mutta hän lienee sama Aappo Vesikko, joka on kirjoittanut netissä julkaistun runon Poika ja tyttö. On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että Vesikko koki epämiellyttävän lopun Neuvostoliitossa.

Tähän siis päättyvät Frans Keräsen muistelmat pääosaltaan. Myöhemmistä vaiheistaan hän ehti ennen kuolemaansa marraskussa 1964 kirjoittaa vain vähän: muutaman arkin vuosista 1932–1933, jolloin hän siirtyi Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajaksi Lahteen. Kaikki muu elokuun 1918 jälkeinen aika häneltä jäi kertomatta. Niinpä tämä blogijulkaisu on toistaiseksi viimeinen hänen muistelmiinsa pohjautuva. Jonakin päivänä palannen blogissani muistelmien alkuosaan, joka yltää maaliskuun vallankumoukseen 1917.

Armeijan ruokavalio kaiketi herätti vähemmän kansalaiskeskustelua ja ministeritason reaktioita kuin tänä päivänä.
Karjalan Aamulehti 7.9.1918.

Muutoksen merkkejä. Otsikko Karjan Aamulehdessä 1.8.1918.

*

Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.