Frans Keräsen muistelmista
Kuta pitemmälle vapussodan jälkeinen kesä kului, sitä kiihkeämmäksi kävi kuningasmielisten propaganda monarkistisen hallitusmuodon puolesta sekä tasavaltaista valtiosääntöä ja sen puolustajia vastaan. Monarkistit turvautuivat henkilökohtaisiinkin hyökkäyksiin ja panetteluihin. Jos sanomalehtien vastuunalaiset toimittajat olivat vakaumukseltaan tasavaltalaisia, he joutuivat kuningasmielisten lehden johtokunnan jäsenten taholta häikäilemättömien hyökkäilyjen kohteiksi. Niitä sai mm. tämän kirjoittaja kokea.
Etelä-Saimaan Kirjapaino Oy:n osakkeenomistaja – en ole aivan varma, oliko hän lehden johokunnan varajäsenkään – kirjakauppias Siviä Ruotzi tarjosi lehdessä julkaistavaksi Lappeenrannan entisen kaupunginlääkärin Einar Runebergin kirjoitusta, jonka tämä oli lähettänyt Kööpenhaminasta ja jossa hän tarkasteli Suomen hallitusmuotokysymystä "sellaisena kuin se ulkomailta käsin katsottuna näyttää". Tri Runeberg piti maamme muodostamista monarkiaksi toivottavana. Julkaisin hänen kirjoituksensa Etelä-Saimaan yleisönosastossa ja varustin sen lehden omaa kantaa ilmaisevalla peräkaneetilla. Näin minun ei olisi sopinut tehdä. Neiti Ruotzi soitti minulle miltei tasapainonsa menettäneenä ja paheksui sitä, ettei saa "ääntään kuuluviin lehdessä, jota osaltaan omistaa", sekä vaati, että tri Runebergin artikkeli olisi julkaistava uudelleen, vieläpä lehden pääkirjoituksena. Tällaiseen vaatimukseen en tietenkään suostunut.
Maisteri A. Th. Sahlgren, eräs Etelä-Saimaan Kirjapaino Oy:n johtokunnan jäsen, soitti minulle myös ärtyneessä äänilajissa vaatien muutosta lehden kantaan hallitusmuotokysymyksessä. Ja vaikka hän oli aikaisemmin antanut tunnustusta "nasevista" alakerta- ym. kirjoituksistani, nimitti hän niitä nyt jutuiksi, jotka eivät tyydytä johtokuntaa. Vastasin hänelle, että niin kauan kuin nimeni on lehdessä vastaavan toimittajan paikalla, sen periaatteellinen kanta ei muutu.
Johtokunnan puheenjohtaja, kamreeri Aug. J. E. Gestrin sanoi johtokunnalle selittäneensä, että hän on kyllä myös periaatteessa monarkian kannalla, mutta taloudellisista syistä – lähinnä lehden tilaajakannan säilyttämiseksi – hän asettuu tukemaan päätoimittajaa. Olisin siten voinut jatkaa Etelä-Saimaan toimittamista edelleen. Mutta minua halutti hankkia kokemuksia ja tietoja sanomalehtimiehenä suuremmilla paikkakunnilla ja edustavammissa lehdissä kuin siihen saakka oli tapahtunut. Sanouduin siis irti Etelä-Saimaan palveluksesta elokuun 1. päivästä lukien 1918.
Heinäkuun 30. päivän numeroon kirjoitin artikkelin "Jäähyväisiksi", jossa selvittelin lehdestä eroamiseni syitä.
Eräät maalaisliittoon lukeutuvat henkilöt esittelivät minulle, että enkö tahtoisi jäädä Lappeenrantaan, jos sinne perustettaisiin uusi tasavaltalainen sanomalehti. Maalaisliiton horjumaton, johdonmukainen kanta miellytti minua, mutta kuitenkin olin jo aikaisemmin periaatteessa päättänyt pysyä nuorsuomalaisella ja edistysmielisellä pohjalla, jos hallitusmuototaistelun jälkeen syntyy uusi tasavaltalainen, kansanvaltainen ja vapaamielinen puolue.
Paitsi edellä mainittuja syitä vaikuttivat Lappeenrannasta poistumiseeni yksityisluontoiset seikat. Olin kansakoulunopettajien Hanna ja Kalle Järven kanssa perustanut Uusi Kirjakauppa -nimisen kirjakaupan kaupunkiin. Jätin tässä liikkeessä etuni, oikeuteni ja velvollisuuteni vaimoni, opettaja Saime S-----n hallintaan. Samalla päätimme ottaa avioeron. Pääsyynä eroomme, jonka ratkaisi Lappeenrannan raastuvanoikeus huhtikuussa 1919, oli vaimoni sukupuolinen abnormiteetti, mikä tältä osalta teki avioliittomme tarkoituksettomaksi.
Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.
Etelä-Saimaan Kirjapaino Oy:n osakkeenomistaja – en ole aivan varma, oliko hän lehden johokunnan varajäsenkään – kirjakauppias Siviä Ruotzi tarjosi lehdessä julkaistavaksi Lappeenrannan entisen kaupunginlääkärin Einar Runebergin kirjoitusta, jonka tämä oli lähettänyt Kööpenhaminasta ja jossa hän tarkasteli Suomen hallitusmuotokysymystä "sellaisena kuin se ulkomailta käsin katsottuna näyttää". Tri Runeberg piti maamme muodostamista monarkiaksi toivottavana. Julkaisin hänen kirjoituksensa Etelä-Saimaan yleisönosastossa ja varustin sen lehden omaa kantaa ilmaisevalla peräkaneetilla. Näin minun ei olisi sopinut tehdä. Neiti Ruotzi soitti minulle miltei tasapainonsa menettäneenä ja paheksui sitä, ettei saa "ääntään kuuluviin lehdessä, jota osaltaan omistaa", sekä vaati, että tri Runebergin artikkeli olisi julkaistava uudelleen, vieläpä lehden pääkirjoituksena. Tällaiseen vaatimukseen en tietenkään suostunut.
Aina Siviä Ruotzi oli myöhemmin kokoomuslainen kansanedustaja ja Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu. Einar Runeberg, jonka kirjoituksen Siviä Ruotzi oli tarjonnut lehteen, vaikutti noina vuosina todellakin Kööpenhaminassa, vaikka hän oli Wikipedia-tietojen perusteella samalla myös Bad Grankullan ylilääkäri. Runebergin kirjoitus julkaistiin Etelä-Saimaassa 16.7.1918. Toisin kuin Frans Keränen muistelmissaan väittää, hän ei varustanut kirjoitusta peräkaneetilla vaan liitti näkemyksensä jo sen edelle.
Johtokunnan puheenjohtaja, kamreeri Aug. J. E. Gestrin sanoi johtokunnalle selittäneensä, että hän on kyllä myös periaatteessa monarkian kannalla, mutta taloudellisista syistä – lähinnä lehden tilaajakannan säilyttämiseksi – hän asettuu tukemaan päätoimittajaa. Olisin siten voinut jatkaa Etelä-Saimaan toimittamista edelleen. Mutta minua halutti hankkia kokemuksia ja tietoja sanomalehtimiehenä suuremmilla paikkakunnilla ja edustavammissa lehdissä kuin siihen saakka oli tapahtunut. Sanouduin siis irti Etelä-Saimaan palveluksesta elokuun 1. päivästä lukien 1918.
Maisteri Aksel Theodor Sahlgren oli merkittävä lappeenrantalainen vaikuttaja ja toimi muun muassa kaupungin komendanttina sen jälkeen, kun valkoiset olivat saaneet sen haltuunsa keväällä 1918. Eija-Hilkka Anttila kertoo, että kaupunginkamreeri August J. E. Gestrin puolestaan oli karkotettuna Suomesta 1904–05 venäläistämistoimien vastustamisen takia. 1920-luvulla hänet tuomittiin sakkorangaistukseen virkavirheestä, johon hän ei kuitenkaan ollut syyllinen.
Einar Runebergin kirjoituksen julkaisun jälkeen asiat olivat edenneet nopeasti, sillä jo 20.7. eli neljä päivää myöhemmin haettiin Etelä-Saimaalle ilmoituksella uutta päätoimittajaa. Tämä ei jäänyt Frans Keräsen uralla ainoaksi kerraksi, jolloin hänen linjansa ei miellyttänyt lehden johtokuntaa. Mielenkiintoista kyllä, Keränen ilmoitettiin Etelä-Saimaan vastaavaksi toimittajaksi vielä 15.10.1918 ilmestyneessä lehdessä. Vasta 17.10. painettiin hänen sijastaan siihen nimi Arvo E. Vento. Tämä oli ilmeisesti lehden pitkäaikainen omistaja.
Jatkan vielä otteella Keräsen muistelmista.
Heinäkuun 30. päivän numeroon kirjoitin artikkelin "Jäähyväisiksi", jossa selvittelin lehdestä eroamiseni syitä.
 |
| Etelä-Saimaa 30.7.1918 |
Eräät maalaisliittoon lukeutuvat henkilöt esittelivät minulle, että enkö tahtoisi jäädä Lappeenrantaan, jos sinne perustettaisiin uusi tasavaltalainen sanomalehti. Maalaisliiton horjumaton, johdonmukainen kanta miellytti minua, mutta kuitenkin olin jo aikaisemmin periaatteessa päättänyt pysyä nuorsuomalaisella ja edistysmielisellä pohjalla, jos hallitusmuototaistelun jälkeen syntyy uusi tasavaltalainen, kansanvaltainen ja vapaamielinen puolue.
Paitsi edellä mainittuja syitä vaikuttivat Lappeenrannasta poistumiseeni yksityisluontoiset seikat. Olin kansakoulunopettajien Hanna ja Kalle Järven kanssa perustanut Uusi Kirjakauppa -nimisen kirjakaupan kaupunkiin. Jätin tässä liikkeessä etuni, oikeuteni ja velvollisuuteni vaimoni, opettaja Saime S-----n hallintaan. Samalla päätimme ottaa avioeron. Pääsyynä eroomme, jonka ratkaisi Lappeenrannan raastuvanoikeus huhtikuussa 1919, oli vaimoni sukupuolinen abnormiteetti, mikä tältä osalta teki avioliittomme tarkoituksettomaksi.
Frans Keränen kirjoittaa vain vähän asioista, jotka eivät koske hänen työtään. Hänen sanavalintansa avioliittonsa kariutumisen syistä ovat omiaan herättämään nykylukijassa enemmän ajatuksia kuin luultavasti olisi tarpeen. Päätin silti olla paljastamatta tässä hänen ensimmäisen vaimonsa sukunimeä. En tiedä puolisosta tai heidän avioliitostaan enempää kuin muistelmissa kerrotaan.
Kirjakauppahankkeessa mukana ollut Hanna Järvi oli luultavasti kirjailija Hanna Lydia Järvi.
*
Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.
Kommentit
Lähetä kommentti