Frans Keräsen muistelmista
Tammikuun 29. päivä 1918
Seuraavana, maanantai- eli 29. päivän aamuna liehuikin kapinalippu kaikissa Etelä-Suomen isommissa kaupungeissa, suoritettiin tärkeimpien virastojen ja laitosten miehityksiä sekä tunnetuimpien laillisen hallituksen kannattajien vangitsemisia. Lappeenrannassakin annettiin Etelä-Saimaalle seuraava määräys:
Etelä-Saimaa oli siten pakotettu keskeyttämään ilmestymisensä kolmeksi kuukaudeksi eli vapaus- ja sisällissodan loppuun asti. Sen seuraava numero pääsi ilmestymään vasta huhtikuun 28. päivänä eli sen jälkeen, kun kapina oli suurimmassa osassa maata jo saatu kukistetuksi.
Samana päivänä, jolloin lehden ilmestyminen keskeytettiin, toimeenpani punakaarti Lappeenrannassa useita vangitsemisia. Niinpä kaksi kiväärein aseistettua punakaartilaista kävi minutkin pidättämässä Etelä-Saimaan toimituksessa. Näiden välissä marssien minun oli seurattava heitä linnoitukseen, jossa paikallisen punakaartin ylipäällikkö V. Ripatti eräine punakaartilaistovereineen "kuulusteli" minua. Minut pidättäneet punakaartilaiset esiintyivät asiallisesti. Viitattuaan päälläni olleeseen kriminnahkakauluksiseen talvipalttooseen sanoivat, että "olisipa tuollainen meilläkin..." Mutta sensijaan Ripatti tutki minua kiroillen, raa'asti räyhäten ja piti koko ajan ladattua pistoolia korvani juuressa. Hän ärjyen väitti minun sortaneen työväkeä, minkä syytöksen saatoin hyvällä omallatunnolla torjua päättäväisesti. Tällöin kuulustelijani kiihtyi yhä enemmän ja karjui: "Leirikentälle...!"
Minua ei kuitenkaan viety leirikentälle, vaan Lappeenrannan kaupungin poliisivankilaan. Sinne tuotiin samana päivänä lisää pidätettyjä, niin että meitä oli lopulta yhdeksän henkeä, tämän kirjoittajan ohella mm. hovineuvos Axel Ståhle, rehtori Simo Kokko ja eräs Päiviö-niminen koululainen.
Viimeisessä kolmen kuukauden pakotettua taukoa edeltäneessä numerossaan 29.1. Etelä-Saimaa julkaisi Suomen hallituksen vetoomuksen rauhan ja järjestyksen puolesta. Siinä todetaan juuri saavutetusta itsenäisyydestä: "Suomen kansan kehityksen tiellä ei nyt enään ole mitään ulkonaista estettä." Mutta näkymät olivat synkät, verenvuodatus oli jo alkanut. Oikeinkirjoitukseltaan onnahtelevasta vetoomuksesta käy ilmi hallituksen näkemys siitä, mitä tahoa oli syyttäminen:
Frans Keränen tuki julistusta pääkirjoituksessaan, mutta hallituksen vetoomus ei varmasti saanut vastakaikua niissä osissa kansaa, joille porvarillinen hallitus edusti tsaarinaikaisen sortovallan jatkoa ja ajatus työväestön olojen ja oikeuksien kohentamisesta demokraattista tietä kuulosti joko liian hitaalta tai kokonaan valheelliselta.
Tammikuun 29. päivän numerossa Etelä-Saimaan lähes koko kolmossivu oli jo omistettu maan eri puolilta kantautuneille uutisille otsikolla Väkivallan viestejä.
Muista poliisivankilaan joutuneista, jotka muistelmissa mainitaan, en tiedä juuri mitään. Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla mainitaan Axel Ståhlesta, joka tulkintani mukaan johti alkoholin myyntioikeudet 1914 saaneen Anniskeluyhtiön viinikauppaa. Kyseessä saattaa olla sama henkilö. Rehtori Simo Kokon vangitsemisesta on maininta toisessa Lappeenrannan kaupungin verkkoartikkelissa, jossa myös melko seikkaperäisesti kerrotaan Frans Kerästä kuulustelleen punakaartilaispäällikkö Viktor Ripatin toimista sodan aikana. Siviilissä suutarina toimineelle Ripatille kävi huonosti valkoisten voitettua. Hänet ammuttiin kenttäoikeuden päätöksellä toukokuussa Viipurissa.
Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.
Etelä-Saimaan toimitukselle. Lappeenrannan Työväen Vallankumouksellisen ja Järjestyskaartin Esikunta ovat päättäneet tänään pitämässään yhteisessä kokouksessa, etteivät sanomalehdet toistaiseksi saa ilmestyä eikä muitakaan yleisölle tarkoitettuja tiedonantoja saa kirjapainoista julkaista meidän tietämättämme.
Lappeenranta, 29. p. tammik. 1918.
Työväen Järjestyskaartin L:rannan rykmentin esikunta.
Ylipäällikkö Viktor Ripatti.
V.t. esikuntapäällikkö Jere Juutilainen.
Etelä-Saimaa oli siten pakotettu keskeyttämään ilmestymisensä kolmeksi kuukaudeksi eli vapaus- ja sisällissodan loppuun asti. Sen seuraava numero pääsi ilmestymään vasta huhtikuun 28. päivänä eli sen jälkeen, kun kapina oli suurimmassa osassa maata jo saatu kukistetuksi.
Samana päivänä, jolloin lehden ilmestyminen keskeytettiin, toimeenpani punakaarti Lappeenrannassa useita vangitsemisia. Niinpä kaksi kiväärein aseistettua punakaartilaista kävi minutkin pidättämässä Etelä-Saimaan toimituksessa. Näiden välissä marssien minun oli seurattava heitä linnoitukseen, jossa paikallisen punakaartin ylipäällikkö V. Ripatti eräine punakaartilaistovereineen "kuulusteli" minua. Minut pidättäneet punakaartilaiset esiintyivät asiallisesti. Viitattuaan päälläni olleeseen kriminnahkakauluksiseen talvipalttooseen sanoivat, että "olisipa tuollainen meilläkin..." Mutta sensijaan Ripatti tutki minua kiroillen, raa'asti räyhäten ja piti koko ajan ladattua pistoolia korvani juuressa. Hän ärjyen väitti minun sortaneen työväkeä, minkä syytöksen saatoin hyvällä omallatunnolla torjua päättäväisesti. Tällöin kuulustelijani kiihtyi yhä enemmän ja karjui: "Leirikentälle...!"
Minua ei kuitenkaan viety leirikentälle, vaan Lappeenrannan kaupungin poliisivankilaan. Sinne tuotiin samana päivänä lisää pidätettyjä, niin että meitä oli lopulta yhdeksän henkeä, tämän kirjoittajan ohella mm. hovineuvos Axel Ståhle, rehtori Simo Kokko ja eräs Päiviö-niminen koululainen.
________
 |
| Etelä-Saimaa 29.1.1918. |
Viimeisessä kolmen kuukauden pakotettua taukoa edeltäneessä numerossaan 29.1. Etelä-Saimaa julkaisi Suomen hallituksen vetoomuksen rauhan ja järjestyksen puolesta. Siinä todetaan juuri saavutetusta itsenäisyydestä: "Suomen kansan kehityksen tiellä ei nyt enään ole mitään ulkonaista estettä." Mutta näkymät olivat synkät, verenvuodatus oli jo alkanut. Oikeinkirjoitukseltaan onnahtelevasta vetoomuksesta käy ilmi hallituksen näkemys siitä, mitä tahoa oli syyttäminen:
"Valitettavasti on niitä, jotka eivät tyydy tähän rauhan, lain ja vakaumukseen vaikuttamisen tiehen, vaan ryhtyvät toisen laisiin keinoihin tarkotustensa perille viemiseksi. Venäläisten taholta on kansamme keskuuteen levitetty sitä ajatusta, että Suomessakin on kansanvaltaisuus mahdollinen ainoastaan sisäisen vallankumousen avulla. Sellaisia kansanaineksia, joihin tuollainen ajatus on saatu istutetuksi, on venäläiselta taholta ase[i]stettu, ja täten on maamme saatettu kansalaissodan partaalle."
 |
| Etelä-Saimaa 29.1.1918, pääkirjoituksesta. |
Tammikuun 29. päivän numerossa Etelä-Saimaan lähes koko kolmossivu oli jo omistettu maan eri puolilta kantautuneille uutisille otsikolla Väkivallan viestejä.
Muista poliisivankilaan joutuneista, jotka muistelmissa mainitaan, en tiedä juuri mitään. Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla mainitaan Axel Ståhlesta, joka tulkintani mukaan johti alkoholin myyntioikeudet 1914 saaneen Anniskeluyhtiön viinikauppaa. Kyseessä saattaa olla sama henkilö. Rehtori Simo Kokon vangitsemisesta on maininta toisessa Lappeenrannan kaupungin verkkoartikkelissa, jossa myös melko seikkaperäisesti kerrotaan Frans Kerästä kuulustelleen punakaartilaispäällikkö Viktor Ripatin toimista sodan aikana. Siviilissä suutarina toimineelle Ripatille kävi huonosti valkoisten voitettua. Hänet ammuttiin kenttäoikeuden päätöksellä toukokuussa Viipurissa.
*
Kommentit
Lähetä kommentti