Siirry pääsisältöön

Vapaus- ja sisällissota alkaa


Frans Keräsen muistelmista

Tammikuun 28. päivä 1918


Ns. tammisunnuntaita eli tammikuun 28. päivää vasten yöllä alkoi siis vapaussota, jollainen talven 1918 sota oli ja on kansamme enemmistön mielestä. Itsenäisyysjulistuksen jälkeen olivat ensimmäisiä ja tärkeimpiä tavoitteita ulkovaltojen tunnustusten saaminen suvereenisuudellemme, venäläisen sotaväen maasta poistaminen, laillisen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen palauttaminen sekä eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen arvovallan palauttaminen. Näitä tarkoituksia silmällä pitäen suomalainen jääkäripataljoona määrättiin 23.3.1917 irroitettavaksi rintamapalveluksesta Saksassa ja 25.3. sijoitettavaksi Libauhun, missä sitä alettiin kouluttaa Suomeen paluuta varten, sekä tuotiin 27.10. ensimmäinen jääkäriryhmä ja aselähetys Saksasta kuljetusalus "Equityllä" Pohjanmaalle samoin kuin kuljetettiin 25.2.1918 jääkärien pääjoukko Vaasaan. Tässä samassa tarkoituksessa oli vuoden 1917 aikana tehty aloitteita aseellisten voimien aikaansaamiseksi mm. perustamalla eri puolille maata "palokuntia" eli suojeluskuntia.

Lukumääräisesti heikkojen, puutteellisesti aseistautuneiden valkoisten voimien menestys Pohjanmaalla perustui yllätykseen. Siten saatiin riisutuksi aseista 28. päivän aamutunteina Lapuan, Seinäjoen, Ylistaron ja Laihian venäläiset varuskunnat. Vaasassa ja Pietarsaaressa hetkisen taistelun jälkeen niidenkin venäläiset joukot antautuivat; samoin myös Ilmajoella seuraavana päivänä. Kaikissa näissä tapauksissa kohdistui suojeluskuntien toiminta ainoastaan venäläisiä vastaan. Vasta seuraavien päivien yhteenotoissa Kokkolassa, Kristiinassa ja Oulussa oli venäläisiin liittynyt myös paikallisia punakaarteja. Koko Pohjanmaan vapautus Torniota ja Rovaniemeä myöten tuotti valkoisille joukoille vankien ohella noin 13.000 erimallista kivääriä ja lisäksi runsaasti raskaampaa aseistusta, jotka vahvistivat edellytyksiä heidän tuleville voitoillensa.

Jo viikkoa ennen pohjalaisten nousua oli Karjalassa ja Itä-Savossa tartuttu aseihin. Alkusyynä siihen oli eräs huomattava asekauppa Viipurissa ja sen aiheuttama kahakka Pietisen tehtaalla tammikuun 20. päivän vastaisena yönä. Tämän tapahduttua hälytettiin Karjalan ja Itä-Savon suojeluskunnat turvaamaan asukkaita. Nämä muodostivat sitten Karjalan puolustusrintaman, jolla erityisesti Ahvolan ja Raudun taistelut tulivat tunnetuiksi vapaussodan historiassa.

Myös vasemmiston vallankaappausyritys, joka johti sisällissotaan samanaikaisesti vapaussodan kanssa, alkoi tammisunnuntaina, tammikuun 28:ntena. Aikaisemmin annetun käskyn mukaisesti piti punakaartienkin lähinnä Etelä-Suomen keskuspaikoissa olla toimintavalmiina samana sunnuntaina. Sen oli illan ja yön kuluessa miehitettävä tärkeät paikat. Helsingissä oli vangittava maan hallitus ja suoritettava vallankaappaus.
__________

Vapaussota ja sisällissota – tämä oli Frans Keräsen näkemys nimikysymyksestä, joka sata vuotta myöhemmin on edelleen kiistojen aihe ja epäilemättä säilyy sellaisena pitkään. Siis oikeastaan kaksi sotaa samassa: vapaussota venäläisten sotilaiden riisumiseksi aseista ja poistamiseksi Suomesta, ja sisällissota valkoisten ja punaisten välillä.

Päätoimittaja Keräsen, blogin kirjoittajan isoisän, näkemys sodasta on porvarillisen eli valkoisen osapuolen edustajan näkemys, mutta ei siksi muita huonompi. Hän eli ja koki itse nuo ajat toisin kuin me, jotka niistä tänä päivänä puhumme ja kirjoitamme.


Kun nyt, vuonna 2018, tarkastelemme sisällissotaamme, on tapana korostaa sovintoa ja sitä, että sisällissodassa kaikki ovat häviäjiä. Ei olekaan syytä jakaa tämän päivän suomalaisia vastakkaisiin leireihin tai korostaa, kenen esivanhemmat olivat oikeassa, kenen uhreja. Uskoakseni suurin osa aseeseen tarttuneistakin ajatui sodan pyörteisiin ymmärtämättä, mitä oli tapahtumassa. Julma konflikti oli harvojen intresseissä. Valitettavasti kriisien kärjistyessä sellaiset harvat tuntuvat saavan vaikutusvaltaa ja johtavan maltillisia väkivallan tielle. Niin uskon käyneen myös Suomessa. Sovinnon korostaminen ei toki saa tukahduttaa pyrkimystä ymmärtää, miksi kävi kuten kävi ja mikä merkitys oli toteutuneella tapahtumien kululla – hyvässä ja pahassa, puolin ja toisin. Aikalaislähteiden tarkastelu auttaa ymmärtämään mitä toivottiin, mihin uskottiin ja mitä pelättiin. Yritys ymmärtää näitä ei ole jälkiviisautta; yrityksen tukahduttaminen sen sijaan ruokkii sitä.

Kun valtamediassamme nyt käsitellään sotaan johtaneita vaiheita, venäläisen sotaväen runsas läsnäolo ja toiminta eivät näytä saavan kovin suurta painoarvoa. Sen sijaan tuon ajan Etelä-Saimaan numeroissa venäläisten sotilaiden harjoittamasta väki- ja mielivallasta kirjoitettiin jatkuvasti. Näin myös tammikuun lopulla 1918. Ei voi välttää vaikutelmaa, että turvattomuuden tunne oli todellinen. Suomen senaatti ryhtyi toimiin venäläisen sotaväen poistamiseksi maasta, mikä herätti optimismia, mutta samassa lehdessä jouduttiin raportoimaan, että venäläisiä joukkoja jopa tuodaan maahan lisää huolimatta päinvastaisista lupauksista. Kaksi päivää myöhemmin kerrottiin senaatin Venäjälle toimittamasta vastalauseesta.

Tammikuussa vastakkainasettelu muuttui jyrkemmäksi myös Lappeenrannassa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani mainitsin Taavetin yhteenotosta ja tavasta, jolla Etelä-Saimaa siitä kertoi. Se herätti pahennusta paikkakunnan sosialistien joukossa. Niinpä lappeenrantalaisessa Kansan Äänessa julkaistiin 24. tammikuuta nimimerkki Nälkäisen Etelä-Saimaan toimitusta eli päätoimittaja Kerästä jyrkästi arvosteleva kirjoitus otsikolla Kurjaa puhetta. Etelä-Saimaata syytettiin siinä muun muassa luokkavihan lietsomisesta. Keränen julkaisi vastineen kaksi päivää myöhemmin.

Kun Lappeenrannassa vielä tyydyttiin sanan säilään, yltyi konflikti avoimen väkivaltaiseksi sen lähialueella, Viipurin suunnalla.

Alkavan sodan jalkoihin jäi ihmisten lisäksi suunnitelmia. Yksi sellainen oli ajatus ilmaliikenteen aloituksesta Suomen ja Ruotsin välillä. Ja juuri kun Suomessa oltiin joutumassa sisällissotaan, antoi Viro itsenäisyysjulistuksen.

Etelä-Saimaa 26.1.1918.
*

Linkit vuosien 1917 ja 1918 lehtijuttuihin sekä kuvankaappaukset niistä: Kansalliskirjaston digitoidut ainestot.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Oulun taistelusta II

T oinen osa päiväkirjasta, jota  Elsa Säippä piti Oulun taistelun aikana "Korsetistakin oli kerran hyötyä." Toisessa osassa Oulu alkaa olla tukevasti valkoisten hallinnassa, sillä jääkärit ovat saapuneet Vaasasta pelastamaan alakynnessä olleita paikallisia suojeluskuntalaisia ja näiden apureita. Edelleen kuitenkin yksittäiset punaiset koettavat iskeä, tai ainakin sellaisia juttuja on liikkeellä. Elsa pääsee auttamaan muun muassa kantamalla lääninhallituksen taloon ruokaa, ja hän myös näkee jälleen veljensä Paavon. Kaksi vuotta Elsaa nuorempi Paavo Säippä kirjoitti ylioppilaaksi kuusitoistavuotiaana keväällä 1919, siis samalla kuin isosiskonsa. Hän teki sittemmin merkittävän uran virkamiehenä. Tekstissä mainitaan myös näiden nuorempi veli, vuonna 1905 syntynyt Lauri. Säipän pojat olivat vuosia aikaisemmin suutuspäissään kivittäneet Ylitornion kirkon ikkunoita rikki, kun heitä ei ollut otettu mukaan jollekin reissulle. Kertoman mukaan Lauri, silloin vielä pikk...

Elsan vieraina: Lahden tyttölyseon oppilaat Vappu Liipolasta Sirkka Seljaan

Elsan vieraina Lahden tyttölyseon oppilaat Vappu Liipolasta Sirkka Seljaan Edellisessä julkaisussani kävin läpi isoätini Elsa Säippä-Keräsen luona Lahdessa käyneet opettajakollegat. Tällä kertaa täydennän tyttölyseoteeman julkaisemalla vieraskirjassa esiintyvät oppilasvierailut. Ne voi jakaa kahteen kategoriaan. Vuosina 1934-1937 hänen luonaan kävi Elsan päivän aikoihin luokka, jonka luokanvalvoja hän oli. Vuodesta 1936 alkoivat keväisin käydä myös kunkin vuoden ylioppilaskokelaat. Sota katkaisi vierailut melko tehokkaasti. Viimeinet ja samalla ainoat sodanaikaisen luokan merkinnät vieraskirjaan tehtiin keväällä 1942. Elsa oli myös tuon luokan luokanvalvoja. Vuoden 1943 yhdestä abista on vieraskirjan välissä muistuttamassa vain myöhemmin lisätty lehtileike. Käyn läpi ensin Elsan ensimmäisen oman luokan vierailut ja sitten muiden abiturienttien käynnit. Vaikka julkaisen tässä kaikki nimet vieraskirjasta kuvattuina, luettelen myös tekstissä jokaisen nimen. Teen niin, jotta ne löytyvät ne...

Joulukuun kuudes 1917 oli pilvinen päivä

Frans Keräsen muistelmista 6.–7. joulukuuta 1917 Kun nämä esitykset olivat läpäisseet alustavan eduskunta- ja valiokuntakäsittelyn, koitti vihdoin joulukuun 6. päivä, josta muodostui meillä kansallinen juhla- eli itsenäisyyspäivä. Tällöin pidetyssä eduskunnan täysistunnossa olivat porvarillisten ryhmien puolesta edustajat Santeri Alkio, Pekka Ahmavaara, Ernst Estlander, Kyösti Haataja ja Erkki Pullinen jättäneet ehdotuksen, jonka hyväksyminen merkitsi hallituksen antaman Suomen itsenäiseksijulistamisesityksen tulemista voimaan. Sosialidemokraattien ryhmän puolesta sen sijaan edustaja Kullervo Manner ilmoitti eduskunnan hyväksyttäväksi periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta, mutta ehdotti samalla, että tämä riippumattomuus on koetettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella. Näiden ehdotusten kesken äänestettiin, jolloin porvarillisten ryhmien ehdotuksen puolesta annettiin sata ja vasemmiston ehdotuksen puolesta...